Mucaa Fadhiidoo – Seenaa Asoosamaa Dheeraa Afaan Oromoo”
Bara dheeraadha dura, naannoo tokko keessatti maatiin xiqqaan tokko jiraataa ture. Maatiin sun abbaa, haadha fi mucaa isaanii tokko irraa kan ijaarame ture. Mucaan isaanii maqaan isaa Fadhiidoo jedhama ture.
Fadhiidoo mucaa qalbii gaarii, nama kabaju, hojii jaallatu fi waan haaraa barachuuf fedhii guddaa qabu ture. Yeroo baay’ee ijoollee naannoo isaanii waliin taphatus, yeroo argate maatii isaa gargaaruuf mana keessatti hojii hojjetaa ture.
Garuu jireenyi maatii Fadhiidoo akkuma inni yaade salphaa hin turre.
Abbaan Fadhiidoo nama hojii jabaataa ture. Haati isaas dubartii obsa qabdu fi ilma ishee baay’ee jaallattu turte. Garuu rakkoon jireenyaa yeroo dheeraaf isaan mudachaa ture. Qabeenyi isaanii xiqqaa waan tureef, yeroo tokko tokko waan guyyaa sana nyaatan argachuun illee isaanitti ulfaata ture.
Guyyaa tokko ganama, haati Fadhiidoo ilma ishee waamtee akkana jette:
“Fadhiidoo koo, jireenyi yeroo tokko tokko nama qormaata. Garuu rakkoon har’aa boru akka hin jirre jechuu miti. Ati baradhu, nama gaarii ta’i, obsa qabaadhu.”
Fadhiidoo jecha haadha isaa qalbitti qabatee, “Eeyyee haadha koo,” jedhee deebise.
Guyyaa jireenyi isaanii jijjiirame
Guyyaa tokko abbaan Fadhiidoo hojii barbaacha gara naannoo fagoo tokkoo deemuu murteesse. Haati isaa illee isa waliin deemuu qabdi jechuun walii galan.
Isaan Fadhiidoo nama isaan amananiitti kennanii, “Yeroo gabaabaa keessatti deebina,” jedhan.
Fadhiidoo garuu yeroo isaan adeeman balbala mana isaanii bira dhaabbatee, hanga isaan ijaan hin mul’anneetti ilaale.
“Abbaa koo, haadha koo, dafee na bira deebi’aa,” jedhee ofitti hasaase.
Guyyoonni darban. Torban tokko darbe. Sana booda torban biraa darbe. Garuu abbaan fi haati Fadhiidoo hin deebine.
Fadhiidoo jalqaba abdii qaba ture. “Boru ni deebi’u,” jedhee of jajjabeessa ture.
Borumtaa garuu hin dhufne.
Guyyaa biraas hin dhufne.
Ji’oonni darban.
Fadhiidoo suuta suutaan dhugaa jireenyaa hubachuu jalqabe. Abbaa fi haati isaa bakka fagoo sana keessatti rakkoo guddaa keessa galanii, jireenya isaanii itti fufsiisuuf dirqamaniiru.
Mucaa kophaa hafee
Fadhiidoo yeroo baay’ee mana balbala isaa dura taa’ee karaa ilaala ture.
Namoonni naannoo sanaa yeroo tokko tokko isa bira dhufanii:
“Fadhiidoo, maaliif akkana calliftee taa’ta?” jedhanii gaafatu.
Innis, “Abbaa fi haadha koo eeggachaan jira,” jedhee deebisa.
Namoonni tokko tokko isa jajjabeessu. Warri kaan garuu waan inni keessa jiru guutummaatti hin hubanne.
Fadhiidoo garuu abdii hin kutanne.
Guyyaa guyyaan hojii xixiqqoo hojjechuun of gargaaruu jalqabe. Mana namaa qulqulleessuu, bishaan fiduu, loon tiksuu fi hojiiwwan biroo hojjechaa ture.
Hojii inni hojjetu hundumaa keessatti waan tokko hin daganne: barachuu.
Yeroo ijoolleen kaan taphatan, inni yeroo muraasa argatee kitaaba ilaala. Barumsi isaaf karaa jireenyaa fakkaata ture.
Nama gaarii tokko
Guyyaa tokko Fadhiidoo hojii tokko irraa gara manaatti deebi’aa osoo jiruu, jaarsa tokko karaa irratti arge.
Jaarsi sun nama beekamaa fi ogeessa naannoo sanaa ture. Fadhiidoo yeroo baay’ee nama hunda kabajee dubbachuu isaa argee ture.
Jaarsi sun Fadhiidoo waamee akkana jedhe:
“Ilma koo, ati yeroo dheeraaf hojii hojjechaa fi kophaa kee jiraachaa jirta. Garuu fuula kee irratti abdii nan arga. Maal akka barbaaddu natti himi.”
Fadhiidoo xiqqoo callisee booda:
“Abbaa fi haati koo akka deebi’an nan barbaada. Garuu waan biraa caalaa barachuu fi nama gaarii ta’uu nan barbaada,” jedhe.
Jaarsi sun gammade.
“Ati waan guddaa tokko hubatteetta. Namni rakkoo keessa darbe hundi nama hamaa ta’uu hin qabu. Rakkoon nama barsiisuu danda’a,” jedhe.
Ergasii jaarsi sun Fadhiidoo akka barumsa isaa itti fufu gargaare.
Yeroo dheeraa booda
Yeroon darbaa deeme. Fadhiidoo mucaa xiqqaa sana irraa gara dargaggeessaatti guddate.
Namoonni naannoo sanaa amala isaa ajaa’ibsiifachuu jalqaban. Inni nama hunda kabaja. Nama rakkate yoo arge gargaara. Ijoollee xixiqqoo barumsa isaanii irratti jajjabeessa.
Mucaan yeroo tokko kophaa isaa mana dura taa’ee abbaa fi haadha isaa eeggachaa ture sun, amma nama naannoo isaa keessatti fakkeenya gaarii ta’e.
Garuu qalbii isaa keessaa yaadni tokko hin badne.
“Abbaa fi haati koo eessa jiru?”
Deebii hin eegamne
Guyyaa tokko, namni tokko gara naannoo isaanii dhufee Fadhiidoo gaafate.
“Ati Fadhiidoo mitii?”
Fadhiidoo, “Eeyyee, ani Fadhiidoo,” jedhe.
Namichi sun xiqqoo callisee:
“Abbaan kee fi haati kee jiraachuu isaanii odeeffannoo arganne. Isaan yeroo dheeraa dura rakkoo keessa galanii naannoo fagoo tokko keessa turan. Amma gara naannoo kanaatti deebi’aa jiru,” jedhe.
Fadhiidoo waan dhaga’e amanuu dadhabe.
“Dhugumaan?”
“Eeyyee,” jedhe namichi.
Halkan sana Fadhiidoo hirriba hin rafne. Yaadni isaa hundi gara abbaa fi haadha isaatti deeme.
Ganama barii, karaa dheeraa ilaalaa dhaabbate.
Wal arguu
Guyyaa muraasa booda, namoonni lama karaa irraa mul’atan.
Fadhiidoo gara isaanii fiige.
Haati isaa yeroo ilma ishee argite ija ishee irraa imimmaan dhangala’e.
“Fadhiidoo koo!” jette.
Fadhiidoon haadha isaa hammatee, “Haadha koo!” jedhe.
Abbaan isaas ilma isaa ilaalee yeroo dheeraa callise. Jecha hedduu dubbachuu hin dandeenye.
Fadhiidoo garuu waan tokko gaafate:
“Maaliif yeroo dheeraa na biraa fagaatan?”
Abbaan isaa gad jedhee:
“Ilma koo, yeroo sana jireenyi nu dirqe. Nutis akka ati kophaa kee hafteef si dhiifne miti. Guyyaa guyyaan gara kee deebiuuf yaadaa turre,” jedhe.
Haati isaas:
“Ati nu eeggachaa akka turte nuti hin beekne. Garuu ati nama jabaa taatee guddatte,” jette.
Fadhiidoo imimmaan isaa haqee:
“Isin deebi’uun keessan naaf ga’a. Waan darbe deebisuu hin dandeenyu. Garuu har’aa irraa kaasee waliin jiraachuu dandeenya,” jedhe.
Barumsa Fadhiidoo
Erga maatiin sun wal arganii booda jireenyi isaanii guutumaan guutuutti salphaa hin taane. Rakkoon tokko tokko ammallee isaan mudata ture.
Garuu yeroo ammaa wanti isaan adda godhu tokko jira ture: waliin mari’achuu fi waliif dhaabbachuu.
Fadhiidoo barumsa isaa itti fufe. Abbaa fi haati isaa immoo hojii isaanii irratti ciminaan hojjetan.
Fadhiidoo yeroo baay’ee ijoollee naannoo isaanii walitti qabuun seenaa jireenya isaa irraa waan barate itti hima ture.
“Jireenyi yeroo tokko tokko nama kophaa fakkeessuu danda’a. Garuu abdii hin kutinaa. Nama gaarii ta’uu hin dhiisinaa. Rakkoo keessan keessatti nama biraa illee gargaaraa,” jedha.
Namoonni yeroo isa dhaggeeffatan:
“Fadhiidoo, ati rakkoo guddaa keessa darbitus gara nama gaarii taatee baate,” jedhu.
Innis:
“Rakkoon nama cabsuu qofa miti; yoo sirriitti irraa baratte, nama caalaatti jabeessuu danda’a,” jedha.
Xumura
Seenaa Fadhiidoo keessatti wanti guddaan hubatamu tokko jira.
Jireenyi yeroo hunda akka nuti yaadne hin deemu. Namni har’a nu bira jiru boru nu bira jiraachuu dhiisuu danda’a. Garuu yeroo rakkoon nu mudatu abdii kutachuu mannaa, gara fuulduraatti ilaaluun barbaachisaa dha.
Fadhiidoo mucaa maatii isaa irraa fagaatanii deeman ta’ee jalqabe. Garuu obsa, hojii, barumsa fi namoota gaarii isa gargaaranitti fayyadamuun gara nama jabaa fi nama biroof fakkeenya ta’etti guddate.
Abbaa fi haati isaas dogoggora isaanii irraa baratanii, yeroo booda ilma isaanii bira deebi’an.
Kanaaf, yoo jireenyi har’a si qormaate, boru abdii hin kutin. Guyyaan gaariin yeroo isaa qaba.
Xumura.
0 Comments